Pieni viulunsoittaja

Aino oli aina ollut kiinnostunut viuluista. Ensimmäisen kerran hän muisti kuulleensa viulunsoittoa 2-vuotiaana ja oli heti ihastunut siihen. Ainon mielestä mikään ei ollut kauniimman kuuloista kuin taitavan viulistin soitto.

Tänään oli Ainon syntymäpäivä ja kuten tavallista, oli hän jälleen toivonut lahjaksi mahdollisimman paljon viulumusiikkia. Mutta kuinka ollakaan, tällä kertaa hän sai jotain paljon parempaa: Aino sai nimittäin lahjaksi vierailun ihan oikean viulunrakentajan luokse. Aino oli niin innoissaan, että ei meinannut pysyä ollenkaan paikoillaan koko matkan aikana.

Viulunrakentaja asui ihan tavallisen näköisessä pienessä talossa. Ainon astuessa sisään taloon vanha viulunrakentaja tervehti tulijaa iloisesti ja johdatti tämän verstaaseensa. Verstas oli se talon huoneista, jossa hän rakensi viuluja.

Ainon silmät laajenivat hänen astuessaan verstaaseen. Siellä oli paitsi paljon viuluja, myös kaikenlaista muuta jännittävää. Seinillä oli ties minkälaisia työkaluja ja katosta roikkui puoliksi valmiita viuluja. Lukemiensa kirjojen perusteella Aino tunnisti paljon viulun osia. ”Viulu koostuu yhteensä noin seitsemästäkymmenestä eri osasta”, kertoi vanha viulunrakentaja. ”Suurin osa näistä osista liimataan yhteen”, hän jatkoi. Aino ei osannut sanoa mitään, vaan käveli vain haltioissaan ympäri verstasta ja ihasteli. Hän ei uskaltanut koskea mihinkään, sillä hän tiesi viulujen olevan hyvin arvokkaita ja niiden saattavan mennä helposti rikki. ”Viulun rakentaminen kestää kolme kuukautta”, viulunrakentaja jatkoi. ”Siihen käytetään kolmea erilaista puuta, joiden pitää ennen rakentamisen aloittamista antaa kuivua monta vuotta. Niinpä viulun rakentaminen ei ole ihan nopea juttu.”

Aino jatkoi verstaan kiertelyä vanhan viulunrakentajan kertoessa hänelle yhtä ja toista mielenkiintoista viulujen rakentamisesta. Lopulta viulunrakentaja kaivoi kaapistaan pienen viulun. ”Katsos mitä minulla on täällä. Tein tämän ihan sinua varten.” Hän kutsui Ainon luokseen. Viulunrakentajalla oli käsissään hienoin pieni viulu, minkä Aino oli koskaan nähnyt. ”Haluaisitko kenties kokeilla miltä tätä tuntuu soittaa?” viulunrakentaja kysyi. Aino oli niin onnessaan, ettei pystynyt muuta kuin nyökkäämään. Hän ei ollut eläessään vielä koskaan saanut pitää viulua kädessään ja nyt hän saisi soittaa sellaista! Aino otti varovasti viulunrakentajan ojentaman soittimen ja asetti sen olalleen ihan niin kuin oli nähnyt oikeiden viulunsoittajien tekevän televisiossa. Sitten viulunrakentaja ojensi Ainolle vielä jousen ja niin Aino alkoi soittaa viulua. Eihän hän ensimmäistä kertaa soittaessaan mitään ihmeellisyyksiä osannut soittaa, sillä viulu on tunnetusti yksi maailman vaikeimmista soittimista, mutta hyvän äänen hän viulusta sai. Se on jo paljon se, kun ensimmäistä kertaa pitää viulua kädessään. ”Sinulla on selvästi lahjoja viulun soittamiseen”, vanha viulunrakentaja kehui. Siitä päivästä lähtien Aino soitti viuluaan aina kun se vain oli mahdollista – ja kovalla harjoittelulla hänestä tulikin lopulta varsin hyvä viulisti.