Olipa kerran kiertävä
tarinankertoja. Hän oli jo hyvin vanha mies. Itse asiassa vanhimmatkaan ihmiset
eivät muistaneet aikaa jolloin tarinankertoja ei silloin tällöin olisi
poikennut heidän kyläänsä vierailulle. Tarinankertojan ilmestyessä näkyviin
taivaanrannassa kiiruhti hänet ensimmäisenä havainnut kyläläinen aina kertomaan
havainnostaan muille. Tämän kuultuaan kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin,
lähtivät vanhaa tarinankertojaa vastaan. Tarinankertoja oli aina yhtä ilahtunut
lämpimästä vastaanotosta ja palkitsikin kyläläiset usein lyhyellä tarinalla jo
heidän vielä kulkiessaan kohti kylää.
Kylään saavuttuaan väkijoukko
ohjasi Tarinankertojan kylän torille, tai sitten lämmintunnelmaiseen
ravintolaan mikäli oli talvi. Vanhukselle osoitettiin mukava tuoli ja hänen
eteensä kannettiin ruokaa ja juomaa. Olihan hänen matkansa todennäköisesti
ollut pitkä, vaikkei kukaan koskaan tiennytkään mistä tämä oli tulossa tai
minne menossa.
Tarinankertoja söi aluksi hetken
hiljaisuuden vallitessa. Tämä oli hänen tapansa kohottaa jännitystä yleisön
keskuudessa – ja siinä hän onnistuikin oivallisesti. Lopulta kaikki pidättivät
hengitystään odottaessaan tarinan alkua. Ja silloin vanhus aloitti senkertaisen
tarinansa. Aina yhtä yllättäen, vaikka juuri sitähän kaikki olivat koko ajan
odottaneet.
Tarinan aikana kaikki
kuuntelivat hiiren hiljaa. Vain silloin tällöin kuului yleisön joukosta
ihastunut huokaus tai huudahdus. Kaikki halusivat kuulla tarinan mahdollisimman
tarkkaan, sillä he tiesivät, että tarinaa tultaisiin kertomaan kylällä kerta
toisensa jälkeen vielä vuosikausia.
Tarinan saavuttaessa
huipennuksensa oli niin hiljaista, että saattoi melkein kuulla pöllöjen huhuilevan
naapurikylän lähistöllä. Kun tarina sitten loppui, huokailivat kaikki
ihastuksesta ja taputtivat pitkään ja hartaasti käsiään yhteen.
Tarinankertojan lähtiessä
kylästä annettiin hänelle aina riittävästi evästä mukaan ja toivotettiin pian
tervetulleeksi uudelleen. Sillä hyviä tarinoita ei kenenkään mielestä voinut
kuulla liian usein.
How to get from Belterra Casino and Golden Nugget to Tropicana Casino
VastaaPoistaWhat 경산 출장샵 are the best ways to get 익산 출장안마 from Belterra Casino and 보령 출장안마 Golden Nugget to Tropicana Casino and Golden Nugget to 김제 출장안마 Tropicana Casino and Golden Nugget 동해 출장샵 to Tropicana Casino and