lauantai 1. syyskuuta 2012

Lelu-Pekka


Olipa kerran muuan Pekka, joka oli aivan hulluna leluihin. Aina kun hän näki kaupassa uuden lelun, oli hänen aivan pakko saada se. Huonoksi onnekseen Pekka oli syntynyt aikana, jolloin uusia leluja ilmestyi kauppoihin koko ajan. Aina oli kaupassa jokin hieman kivempi lelu kuin se edellinen, jonka Pekka oli ostanut.
Pekan ystävät olivat hieman huolissaan hänen käyttäytymisestään. Toisin kuin ennen, ei Pekka enää juuri koskaan ehtinyt heidän kanssaan ulos leikkimään, kaikki hänen aikansa kun kului lelukuvastoja selaillessa. Ystävätkin olivat toki kiinnostuneita uusista leluista ja lukivat kuvastoja mielellään. Mutta eivät he olleet koko ajan uusia leluja ostamassa, heidän mielestään kun nykyisetkin lelut olivat ihan hyviä. Eivätkä he sitä paitsi tienneet mihin olisivat vanhat lelunsa laittaneet jos olisivat ostaneet koko ajan uusia. Eikä muuten tiennyt Pekkakaan. Hänen komeronsa olivat täyttyneet jo ajat sitten ja pihallakin oli röykkiö romua.
Lopulta tuli kuitenkin päivä, jolloin Pekalta loppuivat rahat. Pahinta asiassa oli se, että juuri sinä päivänä saapui kauppoihin uusi Superleluvempele – lelu, jota kaikki lapset olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Sen huhuttiin olevan ylivoimaisesti paras lelu kautta aikojen.
Pekka pyysi hädissään ystäviltään rahaa, mutta näillä ei ollut lainata tarpeeksi. Olihan superleluvempele todella kallis. Sen sijaan ystävät johdattivat Pekan tämän pihalle romukasan viereen. ”Katso tuota kasaa, Pekka”, he sanoivat. ”Jos olisit jättänyt edes osan noista leluista ostamatta, voisi sinulla nyt olla rahaa superleluvempeleeseen. Lisäksi sinulla olisi ehkä ollut aikaa leikkiä hieman enemmän meidän kanssamme.”
Silloin Pekka ymmärsi, että hänen leluinnostuksensa oli ollut pahasti liioiteltua. Hän päätti lähteä heti leikkimään kavereidensa kanssa. Ja pihalla leikkiessään Pekka tajusi, että hauskinta on sittenkin viettää aikaa yhdessä ystävien seurassa. Eikä hän sen koommin enää kaivannut superleluvempelettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti