perjantai 7. syyskuuta 2012

Katri kutrinkutoja


Katri oli pienestä tytöstä pitäen tykännyt kutomisesta. Koulussa hän oli ollut aina luokan paras kutoja ja häntä pyydettiin kutomaan kaikenlaista. Joku pyysi Katrilta villasukkia, toinen kaulahuivia ja kolmas villapaitaa. Ja Katri kutoi. Hän kutoi ja kutoi. Kutoi aina vaan.
Katrin kutoessa vuodesta toiseen, hänen hiuksensa kasvoivat kuin huomaamatta. Hän ei olisi millään raaskinut leikata niitä, vaikka hiukset olivat jo niin pitkät että häiritsivät kutomista. Langat ja hiukset sekoittuivat Katrin kutoessa ja menivät pahasti solmuun. Katrilla kului pitkä aika ennen kuin hän sai selvitettyä langat ja hiukset irti toisistaan. Kun Katri lopulta sai sotkun selvitettyä, oli hänen leikattava hiuksensa lyhyiksi. Muuten hän ei olisi enää saattanut jatkaa kutomistaan.
Katri ei kuitenkaan hennonut heittää pois pitkiä hiuksiaan, vaan ripusti ne roikkumaan seinälleen. Ne roikkuivat siinä pitkään, yli vuoden ajan. Eräänä päivänä Katri sai kuitenkin ajatuksen: mitäpä jos hän yrittäisi kutoa hiuksistaan jotakin! Katri tarttui tuumasta toimeen ja pian hänen olikin onnistunut kutoa hiuksistaan käsilaukku.
Kaikki Katrin ystävät pitivät laukkua hienona ja tahtoivat itselleen välttämättä samanlaiset. Ja kun Katri oli saanut ne valmiiksi, hänen ovensa taakse tuli aina vain lisää ihmisiä, jotka halusivat lisää samanlaisia käsilaukkuja. Tällä tavalla Katrista siis tuli kutrinkutoja. Hiuksia hän sai läheiseltä kampaajalta sekä ihmisiltä, jotka toivat niitä hänelle halutessaan omista hiuksistaan kudottuja juttuja. Ja niin Katri kutoi onnellisena elämänsä loppuun asti.

1 kommentti: