lauantai 8. syyskuuta 2012

Tiina ravintolassa


Tiina käveli reippaasti jalkakäytävää pitkin vanhempiensa välissä. Hän yritti kovasti vaikuttaa siltä kuin häntä ei olisi jännittänyt ollenkaan, mutta kyllä häntä oikeasti hieman jännitti. Eihän sitä nyt joka päivä ravintolaan päässyt. Tänään oli kuitenkin juhlapäivä ja siksipä Tiina oli nyt matkalla ulos syömään, kuten hänen vanhempansa asian ilmaisivat.
Tiina ehti ajatella kaikenlaista siinä kävellessään, mutta enimmäkseen hän kuitenkin jutteli isän ja äidin kanssa niitä näitä. Ehdittiin puhua säästä ja urheilusta sekä tietysti ravintolasta ennen kuin isä lopulta pysähtyi ja ilmoitti heidän olevan perillä. He astuivat sisään ravintolaan, joka ainakin Tiinan mielestä vaikutti varsin hienolta. Sisällä oli paljon hiljaisempaa kuin ulkona keskustan kaduilla ja Tiinasta tuntui, että olisi sopivampaa kuiskata kuin puhua normaaliäänellä mikäli hänellä tulisi jotain asiaa vanhemmilleen.
Tiinalle oli etukäteen sanottu, että ravintolassa tulisi käyttäytyä nätisti ja Tiina teki luonnollisesti parhaansa. Hän seisoi hiljaa paikallaan isän jutellessa ravintolan eteisessä hovimestarin kanssa. Hovimestari oli juhlalliseen asuun pukeutunut vanhempi herra joka käyttäytyi arvokkaan oloisesti ohjatessaan Tiinan perheen tyhjän pöydän luokse. Ravintolassa oli paljon muitakin ihmisiä ja kaikki pöydät oli katettu todella hienon näköisiksi. Tiina asettui vanhempiensa kanssa heille varattuun pöytään. Hetken kuluttua paikalle tuli tarjoilija joka ojensi heille ruokalistat ja kysyi mitä he tahtoisivat juoda. Tiina tilasi äitinsä luvalla limonadia ja rupesi sitten lukemaan tarjoilijan hänelle ojentamaa lasten ruokalistaa jossa oli ruoka-annosten kuvia.
Hetken kuluttua tarjoilija toi heille heidän tilaamansa juomat ja kysyi olisivatko he valmiita tilaamaan ruokaa. Tiina valitsi lasten lehtipihvin ja ranskalaisia perunoita. Tarjoilija kirjoitti kaikkien tilaukset ylös muistivihkoonsa ja lähti kertomaan niitä kokille. Hetken kuluttua tarjoilija vielä palasi tuomaan heille alkupalaksi lämmintä patonkia. Se oli Tiinan mielestä herkullista.
Kun leivät oli syöty, saivat he vielä odottaa jonkin aikaa ennen kuin pääruoka saapui. Tiina jaksoi istua hienosti paikallaan koko tämän ajan ja jutella vanhempiensa kanssa. Tiinasta oli mukavaa, että kerrankin kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Lopulta tarjoilija toi heille heidän annoksensa. Tiina laittoi vanhempiensa tapaan valkoisen lautasliinan syliinsä ja alkoi syödä ruokaansa nätisti veistä ja haarukkaansa käyttäen. Aivan kuten he olivat kotona harjoitelleet. Ruoka oli herkullista.
Tiinan syötyä lautasensa tyhjäksi, tarjoilija tuli hakemaan lautasen pois ja kysyi maistuisiko jälkiruoka. Tiina nyökkäsi ja tarjoilija toi hänelle jälleen listan, jossa oli tällä kertaa jälkiruokien kuvia. Myös isä ja äiti saivat omat listansa. Kaikki päättivät tilata herkulliselta näyttävät banaanijäätelöannokset. Tiina söi omansa vähintään yhtä reippaasti kuin pääruokansakin.
Kun jälkiruoka oli syöty, isä maksoi tarjoilijalle. Sitten he kiittivät kohteliaasti tarjoilijaa ja hovimestaria ja lähtivät kohti kotia. Tiinan mielestä ravintolassa käynti oli ollut varsin hauskaa ja hän oli tyytyväinen vanhempiensa kehuessa hänen käyttäytyneen niin hyvin, että he voisivat ehkä käydä ravintolassa joskus toistekin. Sillä juuri sitä Tiina oli salaa toivonut.

2 kommenttia: